11 vuotta lymfooman kanssa
On kevät vuonna 1998. Linnut laulavat ja aurinko paistaa, mutta keikyäläistä Helka Kankaanrantaa ei hymyilytä. Hän on nimittäin juuri saanut kuulla sairastavansa syöpää. Sanan kuultuaan Helka ei voinut uskoa korviaan. Vasta muutaman päivän päästä todellisuus valkeni ja alkoi suunnaton tohina. ”Siivosin parin päivän aikana kaikki kaapit turhista vaatteista ja tavaroista. En halunnut jättää mitään mieheni vaivaksi”, hän muistelee. ”Hullunkurinen päähänpistohan se oli, sillä tuosta keväästä on nyt 11 vuotta, ja olen vieläkin tässä”, Helka hymyilee.
Rintaontelo kuin perunapelto
Ensioireet ilmenivät kesällä 1997, kun Helka sattumalta löysi kaulastaan patin. Reippaana naisena hän ei kuitenkaan huolestunut asiasta vaan antoi patin olla. Vasta myöhemmin syksyllä alkoi tapahtua, kun Helka hakeutui terveydenhoitajan vastaanotolle aivan muista syistä. Terveydenhoitaja lähettikin hänet suoraan lääkärin vastaanotolle. Tästä alkoi tutkimusten sarja. Heti otetusta ultraäänestä selvisi, että Helkan rintaontelo oli täynnä imusolmukkeita. ”Lääkärini totesi, että tämähän näyttää ihan perunapellolta”, Helka muistelee.
Syöpäaavistus vahvistui, kun kainalosta poistetusta imusolmukkeesta löytyi pahamaineinen tauti. Virallinen diagnoosi oli imukudossyöpä, follikulaarinen non-Hodgkin lymfooma.
Rauhallisesti eteenpäin
Helka ei säikähtänyt diagnoosia vaan pysyi rauhallisena. ”Monen ensimmäinen ajatus on, että miksi juuri minä. Minä ajattelin, että helpompi näin, kun itse sairastuin, eikä joku läheisistäni”, Helka kertoo.
Helka kertoi sairaudestaan lähimmille ystävilleen, mutta tyttärelle kertominen oli vaikea paikka. Loputa tytär kysyi äidiltä suoraan, sillä tämä kävi niin useasti sairaalassa. ”Järkytyshän se tyttärelle oli, mutta onneksi vain hetkellinen sellainen. Emme ole ailahtelevaista porukkaa, vaan otamme asiat sellaisinaan kuin ne eteen tulevat”, Helka selventää.
Mukana kokeiluryhmässä
Syövän hoito aloitettiin vasta syyskuussa 1998, sillä Helkan lymfooma oli hitaasti etenevää laatua. Hänet otettiin mukaan ryhmään, jossa kokeiltiin uutta hoitoa. Hoitojaksot olivat rankat, mutta hoito tepsi. Solunsalpaajia annettiin joko yhden, kolmen tai viiden päivän ajan, ja kivut alkoivat säännöllisesti aina pari päivää hoidon päättymisestä. ”Se oli rankkaa aikaa”, Helka kertoo.
Rankat hoidot veivät Helkan veriarvot pohjalukemiin, ja samalla hävisi myös yleiskunto. Aina aktiivisesti liikuntaa harrastanut Helka ei jaksanut edes kävellä kilometrin pituista matkaa ystävättären luokse vaan joutui turvautumaan autokyytiin.
Hoitojen seurauksena Helkalta lähtivät myös hiukset. ”Muistan kuinka eräänä iltana menin saunaan hiukset päässä ja tulin ulos lähes kaljuna. Näytin ihan peikkotytöltä”, hän nauraa. Hiusten lähdettyä alkoi erilaisten hattujen ja peruukkien käyttö. Helka neuloi itselleen muutaman raidallisen myssyn, joita käytti aina hoitoihin mennessään. Sairaalassa häntä alettiin kutsua lempinimellä ”Pipopää”.
Vuonna 1999 Helka aloitti taas uuden lääkityksen, ja hän pisti itse neulalla lääkettä kotona. ”Olin vuoden verran hyvin kipeä ja riskienkin uhalla kieltäydyin jatkamasta hoitoa enää toista vuotta”, Helka kertoo. Riskinotto kannatti ja Helkan elämä jatkui hyvällä mallilla seuraavat seitsemän vuotta.
Arvaamaton elämänkumppani
Vuonna 2006 Helka sai pahan hengenahdistuksen ja joutui sairaalahoitoon. Tällöin keuhkoista poistettiin kolme litraa nestettä. Vastoinkäymiset eivät loppuneet tähän, vaan vuotta myöhemmin Helkalla todettiin pohjukaissuolen imukudossyöpä, joka pakotti hänet sytostaattihoitoihin sekä kivuliaaseen luuydinpunktioon.
Vasta vuosi sitten hoidot alkoivat helpottaa ja Helkan olo parantua. Tällä hetkellä hän saa rituksimabi-nimistä ylläpitohoitoa ja on erittäin hyvässä kunnossa. Sairaalassa Helka käy kontrollissa kolmen viikon välein.
”Syöpä on arvaamaton elämänkumppani, mutta en halua kiinnittää siihen liikaa huomiota ja antaa sen hallita elämääni”, Helka kertoo. ”Eiliselle ei voi mitään ja huomisesta ei tiedä, joten elän vain tätä päivää”, hän kiteyttää viisaasti.
Harrastuksista elinvoimaa
Helka on ollut miehensä kanssa naimisissa jo kunnioitettavat 50 vuotta. Matkustelua rakastava aviopari on nähnyt yhdessä monia paikkoja, eikä reissaaminen ole vieläkään loppunut. ”Jos päivät päättyvät, niin on ihan sama, tapahtuuko se Goan rannikolla, Intiassa vai kotona keittiössä”, Helka sanoo.
Tällä hetkellä Helkan silmäterä on 7-vuotias tyttärenpoika. ”Hänen kanssaan on mukava pelata sählyä ja korttia sekä leipoa joka jouluiset piparkakut”, hän kertoo hymyillen.
Helkan elämäntyylistä ja rauhallisuudesta voisi moni ottaa mallia. Hänestä huokuu taito elää juuri tätä hetkeä. Ilman vertaistukea ei Helka olisi kuitenkaan jaksanut eteenpäin. ”Olen saanut hurjasti tukea ystävältäni, joka on myös itse sairastanut syövän”, Helka kertoo.
Helkalla on niin paljon harrastuksia, että aika ei ainakaan käy pitkäksi. Hän leipoo, tekee käsitöitä ja käy Martoissa, jumpassa, hiihtämässä ja pyöräilemässä. ”Viime vuonna poljin 1 400 kilometriä”, rautarouva kertoo.